Less than 50 days to go

Tänään mentiin jo alle 50 päivän tossa mun lähtölaskurissa. Lähtöön on siis enää 49 päivää. 49 päivää siihen kun mä jätän Suomen taakseni kymmeneksi kuukaudeksi, hyvästelen perheen ja ystävät ja lähden rakentamaan uutta elämää maapallon toiselle puolelle. Hullua! Siitä on niin vähän aikaa kun vasta mietittiin yhessä kavereiden kanssa ekaa kertaa kuinka siistiä olisi lähteä vaihtoon. Ja se tais olla aika tarkalleen parisen vuotta sitten. Koko juttu oli sillon vasta ideatasolla, epävarmaa ja kaukana tulevaisuudessa. Kaikki ne lukuisat kerrat kun me ollaan istuttu leikkipuiston keinuissa (älkää kysykö xd) ja puitu kaikki mahdollinen kohdemaista järjestöihin. Ja nyt ollaan jo näin lähellä, alle kahden kuukauden päässä lähdöstä. Vieläkään en oo kokonaan sisäistäny että se on sitten menoo kohta. Luultavasti en onnistu lähtöä tajuamaan ennenkuin oon jonkun aikaa siellä Jenkeissä hengannut. Tietty kaikki tämmöset 'virstanpylväät', vai mikskä niitä nyt sanoisi, on tehnyt sitä lähtöä hieman todellisemmaksi. Ja näillä virstanpylväillä meinaan nyt esim. sijoitustietoja ja lähtöpäivän saamista. 

En osaa yhtään aatella mitä lentokentällä tapahtuu sitten kun mun oikeesti pitää lähteä. Itkenkö täyttä päätä vai hyppäänkö tuntemattomaan hymyissä suin. Mä veikkaisin, että Suomesta lähteminen ei tuu olemaan ihan niin vaikeeta kun mitä USA:sta lähteminen sitten joskus. Tietenkään ei ole helppo jättää kaikkia ja kaikkea taakse melkein vuodeksi. Mulla on kuitenkin täällä perhe, suku ja ystävät jotka odottaa täällä kun tuun takaisin. Oikeestaan mä luotan ehkä vähän liikaakin siihen, että kaikki on ihan ennallaan kun tulen takaisin. Tässä mielessä itse lähtö ja kaiken taakse jättäminen ei oikeestaan pelota. Ainakaan vielä...

Muuten mua kyllä pelottaa. Lista on loputon: pelkään etten löydä sitä omaa paikkaani koulussa, pelkään että jäädyn aina jos en ymmärrä mitä mulle sanotaan, pelkään että en löydä ystäviä... Uskon kuitenkin selviytyväni. Jos en uskoisi niin tuskin olisin lähdössäkään. Pieni pelko lieneekin vaan ihan normaalia, onhan tässä sen verran isosta elämänmuutoksesta kyse :)

Tällä hetkellä oon niin onnellinen mun sijoituksesta. Tennessee ei ollut kauheen korkealla mun toiveosavaltioiden listalla (ei nyt sillä että mulla olis mitään varsinaista listaa ollut, haha). Mulla on jotain outoja ennakkoluuloja etelän osavaltioita kohtaan, joten salaa toivoin sijoitusta jostain pohjoisesta. Tennesseehän kuuluu etelävaltioihin, joten oli sinällään jotain kohtalon ivaa saada sijoitus juuri sieltä. Mutta ainakaan tällee ennen lähtöä en vois olla tyytyväisempi mun sijoitukseen!

Mä kirjoittelin heti samana iltana, kun sain tiedot, jossain superinnostus-puuskassa sähköpostia host äidille ja vastauskin tuli sieltä vielä saman vuorokauden puolella. Olin ensin niin innoissani. Host äiti vaikutti jo ensimmäisessä viestissään tosi mukavalta ja mulle tuli olo, että olen tervetullut hänen luokseen. No siihen päälle iskikin aika nopeasti semmonen ahdistus. Yks syy oli luultavasti se, että lähdöstä tuli tietojen myötä taas pikkusen todellisempaa. Toinen taas oli se että mulle tuli semmonen olo, että on nyt kauheesti velkaa mun host äidille. Hänhän ottaa mut vapaaehtoisesti luokseen asumaan melkein vuodeksi. Kyllä mulla edelleen on sellanen olo, että mun pitää olla mahdollisimman 'hyvä vaihtari' ja yrittää antaa mun host äidille mahdollisimman paljon takaisin sekä samalla hyvä kuva suomalaisista sekä vaihtareista. Mä olen vielä hänen eka vaihtari ikinä, joten paineet on kovat, haha. Odotan kuitenkin lähtöä ja host äidin tapaamista innolla! Ää, en jaksa enää oottaa, vielä 49 päivää :D

Ookei, tän postauksen punainen lanka tais hukkua ennenkun se ehti ees löytyä. Tämmöstä pulinaa nyt kuitenkin tällä kertaa. Ihanaa viikkoa kaikille! :)
Ja kuvituksena, vaihteluna noille WeHeartIt kuville, matkakuvia Thaimaasta :D